
Kuvassa vasemmalta alkaen Anton Niemelä, Martin Mustonen ja Mika Okkola.
Soundfest saa kokeneen vahvistuksen, kun Summer Up -festivaalin perustaja ja pitkäaikainen järjestäjä Martin
Mustonen liittyy osaksi sen tapahtumaorganisaatiota. Mukkulan tapahtuma-alue muistetaan erityisesti Summer Up -festivaalista, joka oli aikanaan Suomen suurin urbaanin musiikin festivaali ja keräsi parhaimmillaan yli 40 000 kävijää. Mustonen perusti festivaalin vuonna 2003 ja myi sen yhtiökumppaninsa kanssa 2015, minkä jälkeen tapahtuman järjestämistä jatkui Nelonen Media Liven toimesta vuoteen 2018 asti. Nyt Mustonen palaa juurilleen Mukkulaan Soundfestin mukana.
“Soundfestissä on samaa potentiaalia kuin Summer Upissa aikoinaan: laadukas ohjelma, ainutlaatuinen tunnelma ja elämyksellisyys edellä tekeminen. Lisäksi upea tapahtuma-alue ja osaava organisaatio tarjoavat erinomaiset puitteet menestykselle,” Mustonen sanoo. ”Summer Up toi Lahteen vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä Lahden talousalueen ulkopuolelta, erityisesti pääkaupunkiseudulta. Tästä hyötyivät luonnollisesti lahtelaiset yritykset ja palveluntarjoajat, kun kadut olivat täynnä muualta tulleita festivaalimatkailijoita. Sama tavoite on nyt Soundfestillä,” hän jatkaa.
Soundfestin tapahtumajohtaja Mika Okkola on innoissaan Mustosen liittymisestä tiimiin: “Soundfestin tavoitteena on nousta valtakunnallisesti merkittävimpien musiikkifestivaalien joukkoon ja houkutella Lahteen entistä enemmän kävijöitä, erityisesti pääkaupunkiseudulta. Martinilla on kokemusta ja osaamista, joka nosti Summer Upin valtakunnalliseksi menestykseksi nimenomaan Mukkulasta käsin. Hänen näkemyksensä ovat Soundfestille
arvokas lisä.”
Mustonen itse näkee tilanteessa symboliikkaa: “On jännittävää päästä mukaan kehittämään uutta tarinaa paikkaan, missä Summer Upin tarina alkoi ja kehittyi valtakunnalliseksi ilmiöksi. Soundfestillä on kaikki mahdollisuudet kehittyä Summer Upin kaltaiseksi – tai jopa suuremmaksi.”